www.pyykko.fi

Archive for the ‘Yleinen’ Category

Tutkielma Pyykönmäen talojen sijainneista Janne Pyykkö, 25.10.2005

Tämä sivu dokumentoi paitsi Pyykön suvun kotiseuturetken kannaksen Karjalaan myös tutkielman Pyykönmäen talojen sijainneista Ylentelän kylässä vanhassa Kivennavan kunnassa. Vierailimme Ylentelässä lauantaina 15.10.2005, jolloin löysin yhden talon kivijalan. Jälkikäteen se voidaan päätellä Ukkolan taloksi (Jussi Pyykön perikunta). Jos joskus tehdään uusi retki Pyykönmäelle, muiden talojen kivijalat voidaan etsiä tällä sivulla olevien vihjeiden perusteella.

Sivun päivitykset

Tämän sivun ensimmäinen version tein 21.10.2005. Siihen kommentteja lähetti Pekka Pyykkö tarkistettuaan faktoja Kivennapa-kirjasta sekä isältään Yrjöltä ( Pyykköjen tulo Kivennavalle sekä Käkisalmeen muuton ajoitus). Nämä muutokset sekä valokuvia lisäsin toiseen versioon, jonka päiväys on 25.10.2005.

Matka Ylentelään Pyykönmäelle 15.10.2005

Pyykön suvun sukuretki tehtiin pikkubussilla 12 hengen voimin 15.-16.10.2005. Haluan lausua parhaimmat kiitokset lähisukulaisilleni Yrjölle, Liisalle, Pekalle, Harrylle, Kertulle, Matille, Hannulle, Marialle ja Heikille antoisasta matkaseurasta, sekä matkanjohtaja Marja Johanssonille (o.s. Pyykkö) ja autonkuljettaja Laurille onnistuneista matkan järjestelyistä.

Ylitimme Venäjän rajan Vaalimaalla klo 11, josta ajoimme Viipuriin 58 km. Söimme Viipurissa, jonka jälkeen ajoimme 72 km Pietarin valtatietä, josta käännyimme pohjoiseen ajaen 3 km Kivennavan keskustaan. Sieltä tie jatkui koilliseen 7 km kohtuullisena, jonka jälkeen 14 km kuoppaisena ja hitaana. Sen jälkeen tie parani ja 4 km jälkeen tulimme Ylentelän tiehaaraan, josta käännyimme vasemmalle ajaen 1,5 km luoteeseen, josta käännyimme oikealle Pyykönmäelle. Näin matkaa kertyi rajalta 160 km ja perille tulimme Suomen aikaa klo 17.

Myöhemmille vierailijoille tiedoksi, että on Ylentelään parempikin reitti. Se eroaa Pietarin valtatieltä aiemmin ja kulkee Valkjärven ja Raudun keskustojen kautta. Silloin matkaa kertyy noin 172 km ja koko matka sujuu ilman kuoppia.

GPS-mittaukset ja siitä muodostettu kartta

Tulimme Pyykönmäelle tunti ennen auringonlaskua sateisessa säässä. Tänne ensimmäinen Pyykkö muutti Oulun seudulta ilmeisesti 1600-luvulla. Näin ainakin sikäli kuin uskomme Kivennapa-kirjaa, joka kertoo Pyykköjä olleen Kivennavalla isovihan (1713-1721) jälkeen joten kyllä kai ennenkin. Sitä aiempia varmoja tietoja ei ole, koska isoviha hävitti asiakirjat. Vanhoja kirkonkirjoja voi selata internetissäkin osoitteessa www.genealogia.fi/hiski. Pikaisella haulla löysin merkinnän 23.4.1738 kastetusta Henricus-lapsesta, jonka isä oli ”Matth. Pykö” kylästä, jonka nimi oli ”Yländölä”.

Nuo ovat kuitenkin siinä määrin kaukaisia asioita, että enemmän matkalla yritettiin muistella Pyykön veljessarjaa 1800-luvun lopussa. Silloin perheeseen kuului 7 poikaa, joiden nimet olivat A, B, Juho, D, E, F ja G (?). Veljekset tunnettiin kylällä komeasta ulkonäöstään, sillä Juho oli 202 cm ja lyhinkin veljes 185 cm. Pyyköt asuivat Ylentelässä vuoteen 1939 asti.

Laakeaa mäkeä peitti niitty sekä siellä täällä suurempia kiviä ja niiden vieressä muutama koivu. Niityn keskus kohosi reunoja ylemmäksi siten, ettei niityn yhdeltä laidalta voinut nähdä toiselle. Lähdin kävelemään laajaa niittyä ympäri GPS-paikantimen kanssa. Poikkesin niityltä metsään, jos siellä näytti olevan kiinnostavia kivikasoja. Löysin yhden talon kivijalan. Tallensin kivijalan ja kivikasojen paikat GPS-paikantimen muistiin. Myöhemmin merkkasin GPS:ään myös Saijanjoen (Kivennapa-kirjassa Saaenjoki) sillan paikan päätiellä. Alla on mukaelma GPS-paikantimelle piirtyneistä tiedosta.

Kivijalan tarkaksi sijainniksi merkitsin N 60°31,257 ja E 30°01,186.

Niittyä kiertäessäni sain soiton kännykkään, että ilta pimenee ja että olemme pian lähdössä pois Pyykönmäeltä. Hiukan harmitti jättää tehtävä kesken, koska niityn koillispää oli vielä kiertämättä ja kivijalat etsimättä. Oikaisin niityn yli bussille. Näin niityn muoto ei muodostunut GPS-laitteella aivan täydelliseksi.

Historiallinen kartta

Meillä oli matkalla mukana myös Kivennapa-kirjasta kopioitu historiallinen kartta, joka ainakin periaatteessa kertoo Pyykönmäen talojen sijainnit. Kartassa ei ole mittakaavaa eikä niittyä ole piirretty. Ainoa yhteinen tekijä GPS-kartan kanssa on silta Saijanjoen yli (kartassa Anttolan mylly). Yritin verrata GPS-karttaa ja historiallista karttaa silmämääräisesti. Pikaisella silmäyksellä voidaan todeta, että kartoissa ei ole ristiriitoja. Ne todella kuvaavat samaa aluetta. En kuitenkaan pystynyt päättelemään minkä talon kivijalan olin löytänyt.

Seuraava luettelo talojen nimistä ja omistajista on kopioitu Kivennapa-kirjasta.

Pyykönmäki Höltänmäki 1. Juhanla Toivo ja Aino Pyykkö 12. Sakari ja Aune Kähönen 2. Tuomaala Antti ja Eeva Pyykkö 13. Tuomas Kaivolainen 3. Seppälä Viktor Pyykkö, Mikko Pyykön perikunta 14. Pekka ja Hedvik Kaivolainen 4. Aatun-Mikkola Mikko ja Kaisa Pyykkö 15. Toisiin-Mikkola Mikko ja Hedvik Hölttä 5. Aatun-Anttila Tahvo Pyykön perikunta 16. Junala Tahvo ja Juho Hölttä 6. Tahvola Pekka Pyykön perikunta 17. Antti Kähösen perikunta 7. Yllin-Pekkola Pärtty Suutari 18. Tuomas ja Helena Kähönen 8. Suutarla Nestor ja Tyyne Lehtonen 19. Pennala Antti Pennan perikunta 9. Ukkola Jussi Pyykön perikunta 20. Yllölä Matti ja Anni Vanhanen 10. Jussila Juho Pyykön perikunta 21. Höltän-Tommila Jalmari ja Hilma Lemmetty 11. Puoliväli

Satelliittikuvat

Matkan jälkeen tutustuin maps.google.com -palvelun satelliittikuviin, joista olen koostanut alla olevan kartan. Tavoitteeni oli löytää kartasta Pyykönmäki. Keltaisia peltoja Kivennavan kunnassa on ainakin riittävästi. 30 minuuttia etsittyäni olin varma, että olin löytänyt saman niityn, jossa olin 2 päivää aiemmin kävellyt. Ottakaapa kartta käteen ja yrittäkää itse etsiä! Vihjeeksi se, että ylhäällä näkyy Vuoksi ja vasemmalla Valkjärvi.

Satelliittikuva on varsin mielenkiintoinen, sillä maantiet ja rautatiet hädin tuskin erottuvat. Pitkät vaaleat suorat linjat lienevät voimalinjoja.

Missä Pyykönmäen niitty on? No siellä kuvan keskellähän se. Alla on suurennus tuosta alueesta. Tarkasti katsomalla kuvasta voi erottaa päätien ja kylätien kuten myös aavistuksen Saijanjokea ja sillan paikan joen yli.

GPS-kartan ja satelliittikuvan yhdistäminen

Vaikka satelliittikuvan pellon muoto näytti lupaavan tutulta, oli syytä varmistaa asia asettamalla GPS-kartta ja satelliittikuva päällekkäin. Alla olevassa kuvassa sovitus on tehty suurennetun satelliittikuvan päälle käyttämällä yhdistävinä pisteinä siltaa ja niityn muotoja. Sovittavana ohjelmana on käytetty Photoshoppia, jossa GPS-kartalle on ylempänä layerina asetettu 66 % läpinäkyvyys (opacity=34%).

Kartat sopivat yhteen hämmästyttävän hyvin. Niitty asettuu kohdalleen kuin valettu ja löydetty kivijalka on juuri oikealla paikalla. Kun aiemmin mainitsin, että niityn laajuus jäi GPS-kartassa koillisen puolelta vajaaksi, nyt satelliittikuva täydentää niityn muodon. Satelliittikuvasta näkyy, että niitty jatkuisi myös pohjoiseen, joskaan tuota niityn osaa en havainnut maastossa. Ehkä siinä on jokin kapea metsäsaareke välissä? Seuraava Pyykönmäen retkeläinen tarkistakoon asian.

Historiallisen kartan ja satelliittikuvan yhdistäminen

Jos oli GPS-kartan ja satelliittikuvan yhdistäminen mielenkiintoista, vielä hauskemmaksi asia muuttui, kun yhdistin historiallisen kartan ja satelliittikuvan. Yhdistäminen tapahtuu nyt idässä sillan (Anttolan mylly) ja lännessä Höltänjärven (toinen nimi Kärpäsjärvi) avulla. Historiallista karttaa joutuu hiukan pyörittämään, jotta sovitus osuu kohdalleen.

Kuten kuvasta näkyy talot tuntuvat asettuvan pelloille ja pellonreunoihin järkeviin paikkoihin. Pidän tältä pohjalta varmana, että sovitus on luotettavasti ja oikein tehty. Nostakaamme hattua 1800-luvun lopun kartanpirtäjien tarkkuudelle! Kaiken varmistaa talo numero 9, joka asettuu juuri siihen paikkaan, josta kivijalka löytyi. Talo on Ukkola, Jussi Pyykön perikunta.

Pyykönmäen keskellä ovat sijainneet talot 1, 2, 7 ja 8 (Juhanla, Tuomaala, Yllin-Pekkola, Suutarla). Tämä on yhtäpitävää sen perimätiedon kanssa, että Pyykönmäen keskellä on ollut taloja. Neuvostoliiton aikana nämä talot on purettu kivijalkoineen, sillä Maria ja Heikki kertoivat etsineensä taloja niityltä kesällä 2004 kuitenkaan löytämättä. Samoin ovat hävinneet niityn halkaisevat tiet. Nykyinen kärrytie kulkee niityn pohjoislaitaa.

Talo 3 sijaitsee niityn laidassa. Siinä lähellä oli yksi kivikasa, jonka voisi seuraavalla retkellä tarkistaa oliko se sittenkin Seppälän talon kivijalka.

Talot 4, 5 ja 6 (Aatun-Mikkola, Aatun-Anttila ja Tahvola) sijaitsevat pohjoisella niityllä. Kuten aiemmin kerroin siellä en käynyt lainkaan etsimässä.

Talo 10 (Jussila) ei tarkkaan ottaen sijaitse Pyykönmäellä. Se on toisella pienemmällä pellolla Pyykönmäen eteläpuolella. Tuon talon kivijalka olisi hauska etsiä, sillä luettelon mukaan talossa asui ukkini Väinö Pyykön isä Juho Pyykkö.

Käkisalmessa 15. ja 16.10.2005

Ylentelän kylän Pyykönmäeltä matka jatkui illaksi Käkisalmeen, jossa olimme yötä sanatoriumissa. Illastimme paikallisessa kuppilassa. Sunnuntaina sanatorium tarjosi aamiaisen, jonka jälkeen tarkastimme Käkisalmen Tenkalahden aluetta. Sinne ukkini Väinö Pyykkö muutti perheineen vuonna 1929 mennäkseen töihin Valdhofin tehtaille. Sieltä Yrjö (syntynyt 1930) ja Harry (synt. 1933) löysivät monia muistikuvia: talon takainen mäntykangas, koulu, urheilukenttä, uintipaikka Porkanniemessä, josta oli näköyhteys Laatokkaan. Väinö ja Helena Pyykön taloa haettiin, mutta sitä ei löytynyt, sillä sen paikalla oli uusi lähiö ja asukkaat. Pyykön talon paikannus sinänsä onnistui 20 metrin tarkkuudella, sillä apuna oli paitsi Yrjön ja Harryn muisti, myös Ankin (synt. 1928) muistinvarasesti piirtämä kartta. Isälläni Hannulla (synt. 1938) ja Marilla (1940) ei nuoruutensa vuoksi muistikuvia ollut, sillä perhe ei palannut jatkosodan aikana Käkisalmeen vaan asettui pysyvästi Keuruulle.

Matkan jälkeen on yritetty muistella vaiheita ennen Käkisalmea. Ilmeisesti vuonna 1926 Väinö ja Helena ovat muuttaneet Pyykönmäeltä ensin Valkjärvelle, joka oli kotikylästä vain 10 km matkan päässä. Onko Väinö käynyt jo sieltä Käkisalmen Valdhofilla töissä tai kenties Valdhofia rakentamassa, siitä ei ole saatu varmuutta. Joka tapauksessa Valkjärvellä näki päivänvalon Pertti (synt. 1927) ja Anki, kunnes Käkisalmeen muutettiin 1929.

Paluu Suomeen 16.10.2005

Palasimme Suomeen ajaen ensin Rautuun, jossa kahvistelimme. Sieltä jatkoimme Valkjärven kautta Viipuriin, jonka pyöreässä tornissa söimme maukkaasti. Ennen kotimatkaa täydensimme vielä suklaa- ja alkoholivarastojamme paikallisessa halpakaupassa, joka otti vastaan myös euroja.

Lopuksi

Minun osaltani sukuretki oli oikein onnistunut ja inspiroiva paitsi matkaseuran vuoksi myös siksi, että Pyykönmäen talojen paikkoja käsittelevän tutkielman tekeminen ja siitä kirjoittaminen oli hauskaa. Lukijoilta pyydän korjausta puutteellisiin ja virheellisiin tietoihin.

Toivottavasti tämä sivu inspiroi myös seuraavia Pyykköjä Ylentelään ja tekemään lisätutkimuksia maastossa. Ehkä lähden Ylentelään vielä itsekin, kukapa tietää?

Terveisin, -Janne Pyykkö, janne.pyykko(A)gmail.com, Espoossa 21.10.2005 (toinen versio 25.10.2005)

Ylentelä

Ohessa tietoja Kivennavan Ylentelän kylän Pyyköistä. Vielä ei ole tiedossa mistä Heikki Ristonpoika Pyykkö Ylentelään saapui. Pyykköjä Kivennavalla on ollut jo ainakin 1500 luvulla.

Tutkielma Pyykönmäen talojen sijainneista

Pyykönmäki ja Juhanla 100 vuotta sitten

Kivennavan Pyykköjen sukukirja

Alla Kivennapa kirjasta poimittuja mainintoja Pyyköistä
Lähde Kivennapa, Paavo Kiuru 1952

Lähtekäämme pitäjän koillisrajalta, jossa Saaenjoki katkaisee tämän Laatokasta Suomenlahteen tulevan maantien. Joen Raudun puoleisella rannalla sijaitsi Anttolan mylly eli Veronmylly joka oli kivennapalaisella Yrjö Pyyköllä arennilla parikymmentä vuotta vuosisadan vaihteen molemmin puolin. Siellä sijaitsi punainen mylly ylä- ja ala-aittoineen ja puisine vesirattaineen. Siellä jauhettiin kivennapalaisten ja rautulaisten viljat aina 10-20 kilometrin takaa; vieläpä Venäjän puolelta Kirsalosta, Pusanmäeltä ja Tikanmäeltä tulivat iloiset inkeriläiset viljakuormineen.

Yhtä alkuperäinen oli pärehöyläkin, jonka avulla kesäisin tyydytettiin seudun kattopäre tarpeet. Laatokan lohet nousivat tänne Myllykoskeen asti kisailemaan hypäten putouksessa yli metrinkin korkeuteen ilmaan ja joutuen tietysti myllärin saaliiksi. Samoin saalistivat lapset simpukan helmiä joen hiekkapohjaan asettuneista simpukoista. Joen laakso oli syvä ja molemmin puolin kohosivat korkeat kukkulat.

Kasvillisuus oli rehevää. Tuomet, vaahterat, paatsamat ja koiranheisipuu kukkivat kilpaa, näsiä ja esikot tuoksuivat keväällä, kulleroita oli niityt keltaisinaan ja suuri sametinpehmeä kangasvuokko kasvoi kukkuloilla. Viinimarjapensas ja vattu viihtyivät villinä laaksossa, ja kukkulain rinteillä porisivat kirkasvetiset lähteet. Joen yli maantien kohdalla oli puusilta, mutta keväiset tulvat veivät sen. Noin v. 1907-1910 rakennettiin silta, kiviperustuksin, jota ei virta vienyt. Myöhemmin punainen mylly purettiin ja tilalle kohosi saha ja mylly uudenaikaisine koneineen.

Maantie myllyltä Kivennavalle päin oli mutkainen, eikä korkeasta myllymäestä joka auto jaksanut nousta. Tuon yli 500 metriä pitkän mäen päälle päästyämme erkanee tie oikeaan Ylentelän kylään.

Ajettuamme läpi Hallnotkon ja Suurenlinjan noin puolitoista kilometriä kaitaista kärritietä, jossa pyörä väliin uppoaa vajoaa rumpuaan myöten, tulemme Kujansuuhun, josta erkanevat tiet Höltänmäelle, Pyyykönmäelle ja Lipolaan; viimemainittua tietä sanotaan Riitakankaan tieksi. Nyt poiketaan Pyykönmäelle. Kujansuussa eli Kolmelkoivul on vasemmalla Ukkolais-Paavon Jussin mökki, jossa isän kuoltua pojat Antti, Tuomas, Juho ja Pekko elättivät itseään ansiotöillä ja olivatkin ahkeria ja uutteria työmiehiä. Kujansuusta menemme Veljnotkon kautta tienristille, jossa ikivanhat pihlajat seisovat juhlallisina kiviaidan vierellä. Kylän kujaset ovat molemmin puolin aidatut, ettei kulkeva karja pääse pelloille. Vasemmalla on Eno-Pekon talo eli Pekkola ja vähän kauempana tiestä samalla puolella Seppälä, jossa asui seppä Pärtty Pyykkö ja hänen kuoltuaan hänen poikansa Viktor jatkaen isän ammattia maanviljelyksen ohella. Oikealla puolella kujasia on Isä-Yllin talo. Siinä asui hänen poikansa Yllin-Pekko ja tämän sisarelle otettu kotivävyksi Suutari-Jussi, joka asui omassa talossaan ja harjoitti mm. ”marjatorkkuu” (marjakauppaa). Nyt tullaan Väljkaulle, josta menee tie Alamäkeen. Väljkaun vasemmalla puolella on Toistalo eli Tuomaala, so. Tuomas Pyykön talo. Väljkaun perällä sijaitsee Juhanla eli Pyykkölä. Tämä on kylän vanhin ja vankin talo, alkuaan pienehkö tila, mutta kun siihen ostettiin ja liitettiin Pekkolan, Seppälän ja Lemmetyn tilat, tuli se manttaalin tilaksi. Ostetut annettiin asuttavaksi pojille. Kuinka kauan tila on ollut samalla suvulla, siitä ei ole tarkkaa tietoa, koska isossavihassa tuhoutuivat asiakirjat, mutta siitä alkaen ovat tilan haltijain nimet merkityt kunniakirjaan, joka luovutettiin v. 1932 tilan silloiselle omistajalle Matti Pyykölle: Pyykkölän tila Kivennavan pitäjän Ylentelän kylässä on ollut saman suvun hallussa alun kolmatta vuosisataa. Tänä aikana ovat tilaa hallinneet seuraavat suvun jäsenet:

1- Henrik Kristianinp. Pyykkö s. ? k. n.1754

Puoliso Katri Ollintr. s. ? k. 1763

2. Matti Henrikinp. Pyykkö s. ? k. 1757

Puoliso Valborg Yrjöntr. s.1721 k. 1782

3. Yrjö Matinp. Pyykkö s.1742 k. 1788

Puoliso Valborg Tuomaantr. s. 1743 k. 1793

4. Tuomas Yrjönp. Pyykkö s. 1768 k. 1810

Puoliso Katariina Pietarintr. Inkiläinen s. 1768 k. 1825

4. Bertil Tuomaanp. Pyykkö s. 1807 k.1857

Puoliso Helena Mikontr. Oinas s.1810 k. 1870

6. Juho Bertilinp. Pyykkö s. 1833 k. 1910

Puoliso Kristiina Matintr. Pyykkö s. 1839 k. 1929

7. Matti Juhonp. Pyykkö s. 1858 k. 1933

Puoliso Valpurin Matintr. Ryyppö s. 1861 k. 1930

Tämän esimerkillisen kiintymyksen kotiseutuun on Suomen maanviljelijäin ammatillinen järjestö todennut ja on vaatimattomana tunnustuksena tämän suuren suvun suuresta kodin, kotiseudun ja isänmaanrakkaudesta antanut tilan nykyiselle omistajalle muistoksi tämän.

Kunniakirja

Helsingissä marraskuun 1. pnä 1932 Maatalousseurojen keskusliiton valtuuskunta Erkki Pullinen J.Jyske Viipurissa marraskuun 10 pnä 1032 Viipurin-läänin Maanviljelyseuran johtokunta- Erkki Pullinen V.Huuhtanen Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.

Matti Pyykön poika hoiti tilaa vuoteen 1939 ja v. 1942-44. Pellot levittyivät talojen ympärille Tuhannuskorpeen asti. Kylän alla olivat Ruominniityt ja Alaniitty ja niittyjen alla virtasi Saaenjoki. Joessa oli Ruominkoski, joka kohisi erilaisin äänin ennustaen poutaa tai sadetta. Kylänmäeltä oli laaja näköala. Koillisessa näkyivät Valkjärven aukeavat kylät, ja Suvannon vesi kiilsi kangastuksena joskus taivaanrannalla. Mutta laskeutukaamme jo Alakujasille. Vasemmalla on Aatula, jossa asui Aatun-Mikon sisarensa Annin kanssa. Aatun Anni olikin etevä hieroja ja kuppari. Emännät hierottiin julkisesti, mutta tyttäret salaa. Aatulasta lähti tie vasemmalle metsän laitaan. Siellä oli Rauhala, jossa Aatun Antti, Mikon ja Annin veli asui perheineen. Aatun Mikkolasta alakujasia laskeudumme vielä alemmas kylän viimeiseen taloon Tahvolaan eli Helkalaan. Siellä asui Tahvon leski kolmen poikansa Mikon, Tepan ja Matin sekä kahden tyttärensä Marin ja Annin kanssa. Pojat olivat seppiä, varsinkin Tepa niminen. Helkalan alapuolella oli jyrkkä Rasinmäki, jossa laskiaisena piti vanhain ja nuorten käydä mäenlaskussa, jotta pellava kasvaisi. Vielä alempana olivat Pataniityn palteet ja niityn alla pieni Rajaoja, joka erotti Kivennavan ja Valkjärven pitäjät toisistaan. Jos olemme matkasta väsyneitä, voimme levähtää. Joka talossa otetaan vieras ystävällisesti vastaan ja tarjotaan, mitä talossa sillä kerralla sattuu olemaan esillä, ruokaa tai juomaa, sekä ravitaan vierasta myös sanoilla.

Mutta jatkakaamme jo matkaa eteenpäin. Tulemme takaisin Tieristiltä kääntyäksemme siitä oikeaan Höltänmäen tielle, josta pääsee Valkjärven kirkolle. Vasemmalla on Ukkolan talo, jossa viimeksi asui Yrjö Pyykkö. Hänen kuoltuaan tilan osti Nestori Lehtonen. Talon takana on Kevätajon taaemaa, so. Aho, jonne talvella ajettiin suolta mutaa, ja sitten kun lanta oli keväällä ajettu navetasta ja kujasta pellolle, vietiin muta pohjaksi navettaan, jossa ei ollut lattiaa. Joka talolla oli Kevätajon aholla oma paikkansa, mihin mutakasansa asetti.

Kaikki Pyykönmäellä olivat Pyykköjä paitsi yksi Suutari. Kun etunimetkin toistuivat isästä poikaan ja äidistä tyttäreen, piti kyläläisten keksiä erotukseksi esim. Juhanlais-Mikko, Aatun Mikko, Antin Mikko, Tahvolais-Mikko tai Aatun Anni, Tahvolais-Anni, Tuomaan-Anni, Mattsedän Anna, Pärtty-sedän Anni, Juho-sedän Anni, Aatun Anni jne. Tai jos samassa talossa olivat miniät ja vävyt samannimisiä, sanottiin Suur-Marja, Pien-Marj, Pitkä-Jussi, Pien-Jussi jne.

Mutta jatkakaamme matkaamme ohi Kevätajon taaemaan Höltänmäelle. Puolimatkassa oli Lemmetyn talo. Siitä vasempaan erkanee Hölttien Lipolan tie. Lemmetyllä oli v. 1811 rakennettu savupirtti, jonka kiukaassa kaksi naista sopi yhtä aikaa lasta kylvettämään. Uunin alaosassa oli karsina, jossa pienet porsaat talvipakkasella saivat lämpimän olinpaikan. Seinät olivat kiiltävän nokiset. Tien laitaan oli uusi omistaja, Pyykkö, rakennuttanut uuden talon pojalleen Juholle. Tie vie edelleen ohi Paavaljmäen Höltänmäelle. Paavaljmäellä nuoret pyhäisin kokoontuivat, ja varsinkin Juhannuskokot poltettiin siellä. Eteenpäin mennessämme on oikealla Kähösen Sakarin pieni mökki ja sen takana hänen veljensä Antin ja vähän edempänä Kähösen Tommin talo. Vanha Kähösen talo oli savupirtti, joka oli käytössä vielä 1900-luvulla. Jos lähdemme kylän kujasia Paavaljmäeltä vasemmalle, on oikealla Kaivolaisen talo, sitten Toisiila eli Höntän Mikon talo, joka on Höltänmäen päätalo. Junalan asukkailta ei puuttunut muuta kuin naisväkeä. Pojat Yrjö, Tahvo ja Juho hoitivat taloa parhaansa mukaan suoriutuen niin miesten kuin naistenkin töistä. Junalasta eteenpäin on Yllölä eli Yrjö Höltän talo; isän kuoltua pojat Tuomas ja Juho jakoivat tilan ja rakensivat omat talonsa. Sisar-Annille otettiin kotivävyksi Antti Penna, jonka talo sijaitsi kylän perällä. Kylän pellot ovat talojen ympärillä, ja alla laaksossa on rauhallinen kaunis Kärpäsjärvi. Vähän matkan päässä on Ratsjärvi, josta Ratsjoki virtaa Valkjärveen ollen Kivennavan ja Valkjärven pitäjien rajana.

Juhanla oli Pyykönmäen vanhin talo. Se oli ollut saman suvun hallussa neljättä vuosisataa. Pyyköt olivat alkuaan aina Oulunjärven tienoilta, siksi kai aika annos pohjalaista kiivautta ilmeni suvussa kautta aikojen. Kerrotaan pitkästä Pyykön Paavalista, joka koivuisella kangellaan kaatoi 3 kasakkaa yhdellä iskulla. Pitkiä, voimakkaita, lahjakkaita ja itsetietoisia olivat suvun jäsenet. Jos kerron Juhanlan elämästä, kuvaa se kylän, jopa koko pitäjän elämän rytmiä.

Juhanlassa oli v 1857-1910 patriarkallisena isäntänä Juhana Pärttylinpoika Pyykkö s. 1833. Hänellä oli 7 poikaa kuin Jukolassa. (Kiven seitsemän veljestä olikin joululeikkien hupaisin ohjelmanumero Pyykön veljesten esittämänä). Poikain nimet vanhimmasta nuorempaan olivat: Matti, Pärtty, Juho, Yrjö, Tuomas, Pekka ja Mikko. Sisaria oli kaksi Hetti ja Mari. Suuriksi vartuttuaan pojat toivat aitokarjalaiseen tapaan miniöitä taloon, jonka väkiluku vuosisadan vaihteessa oli n. 36 henkeä, näistä 13 naisia. Sittenkin kun kolmas veljeksistä, Juho, lähti naimaan, selitti hän appelassa, että talon tarpeen vuoksi hän tähän puuhaan ryhtyi. Uskokoon ken taitaa. Neljä miniää tuotiin taloon ennen kuin talo hajosi. Yleensä vaimot tuotiin Kivennavalta, Väliin sentään Valkjärveltäkin, mutta ei Raudusta. Rautulaiset olivat, niin arveltiin, sata vuotta muusta maailmasta jäljessä, kunnes tuli Hiitolan-Raasulin rautatie, joka heitti Rautulaiset sata vuotta muista edelle. Muolaalaisesta sanottiin: istuu kuin Muolaan morseen, so. Ei osaa mitään tehdä. Oma pitäjä jäi parhaimmaksi.

Juhanlassa oli yhtä aikaa seitsemän aikuista naista, lapset lisäksi. Oli anoppi, neljä miniää ja kaksi natoa. Tietysti siinä sattui naisille erimielisyyksiä, mutta isäntä Juhanaa pelättiin ja kunnioitettiin niin paljon että hänen läsnä ollessaan ei riidelty. Vasta navettatöissä ollessaan naiset riitelivät. Jos isäntä sattui silloin liikkumaan siellä päin ja kuuli ”läävästä” epäilyttäviä ääniä, ilmestyi hänen päänsä oviaukkoon ja kohta oli rauha.

Lapsia alle 15 vuotiaita, oli viisitoista. Siinä tarvittiin leipää sekä vaatteita, vaikkapa pojilla ei ollutkaan kuin piikkopaita so. Pellavainen kotikutoinen, ja tytöillä mekko. Kun pojille sattui hyvä tappelunujakka, saattoi paidasta jäädä vain kaulus jäljelle. Äijän tulo näköpiiriin vaikutti tällaiseen tappeluun kuin vesi tulipaloon, se loppui heti, vaikka äijä ei ketään omakohtaisesti kurittanutkaan. Jokaisen miniän oli pidettävä kurissa omat lapsensa. Mutta sattuipa sellaistakin, että jos äiti pienestä rikkomuksesta suutahtaen purki kiukkuaan liian kovakouraisesti lapseensa, sieppasi äijä kepin kurittajan kädestä antaen äidin maistaa samaa. Kun mummo kirnusi voita, tuli tuo 15-päinen ”vunukka” liuta ”pettäjäisille” (vunukka=lapsenlapsi, pettäjäiset=voin maistiaiset). Siinä leipä ja toinenkin hupeni, ennen kuin jokainen sai edes alkuunkaan. Leipää paistettiin joka toinen päivä, vaikka uuniin mahtui 12 suurta limppua yhtaikaa. Aterialla oltiin aina yhtaikaa koko suuri perhe. Isäntä poikineen söi pitkän pöydän ympärillä. Miniät, joilla oli lapsia, söivät sivupöydillä, joita 5 tai 6. Lapset eivät saaneet tulla miesten pöytään, mutta kun poika kykeni jo kyntämään tms. miesten töihin, pääsi hän syömäänkin miesten kanssa. Pyhäiltanakin piti jo aikamiespoikien olla isän kanssa illallispöydässä, Jos joku uskalsi olla poissa esim. huvittelemassa sanoi isä maanantaiaamuna: Etsi sielt murkinais mist sait iltaiseiskii, mutta työssä piti olla muun väen mukana kukonlaulusta alkaen, vaikka ruokaa sai vasta lounailla, so. Puolelta päivin.

Pyhäpäivän viettoon kuuluivat myös omat traditionsa. Sunnuntaiaamuna oli naisten hoidettava eläimet, siistittävä huoneet ja lapset ja pukeuduttava pyhävaatteisiin, ennen kuin perhe klo 10 kokoontui jumalanpalvelukseen. Pöydän päähän istui isäntä itse lukien Lutheruksen postillasta pitkät saarnat, eikä tilaisuudesta saanut olla poissa perheen pieninkään eikä edes tulla levottomaksi. Musiikin harrastus oli perheen vahvimpia puolia, virrenveisuu toi vaihtelua ja lisäsi jumalanpalveluksen juhlallisuutta.

Omaan kirkkoon, Kivennavalle oli matkaa lähes 30 km. Siellä käytiin harvoin, ainoastaan suurimpina juhlapyhinä kesällä, rippikirkossa kerran vuodessa, kihupyhänä ja hautajaisissa. Kun oli suunniteltu kirkkomatka sunnuntaiksi, ei kirkkohevosella enää lauantaina tehty työtä, että se jaksaisi pyhänä juosta. Ylentelän ukot olivat vanhastaan ylpeitä hevosistaan, joiden ohi ei kirkkomatkalla kukaan päässyt. Joulukirkosta palattaessa aina ajettiin kilpaa. Valkjärven kirkolle oli matkaa 8 km ja Rautuun 14 km. Siellä käytiin useammin. Raudun muotipyhät olivat helatorstai, Mikonpäivä ja Pyhäinmiesten päivä, Valkjärven taas kihupyhä, Kirkko-aikana so. Klo 10-12 sunnuntaina, ei kukaan saanut mennä kylään, vaan vasta iltapuolella.

Suuri perhe hajosi jo isän eläessä. Vanhin poika Matti sai kotitalon, vanhan Juhanlan. Toinen poika Pärtty, joka oli taitava takoja, seppä, sai Seppälän tilan, joka oli ostettu. Kolmas poika Juho, sai osan samoin ostetusta Lemmetyn tilasta, osa annettiin nuorimmalle pojalle Mikolle, joka maanviljelyksensä ohella oli tullimiehenä. Neljäs pojista, Yrjö siirtyi arenttimylläriksi Anttolan myllylle. Tuomas ja Pekka, seuraavat pojat, muuttivat Ahjärvelle, jossa he harjoittivat rakennusmestarin ammattia maanviljelyksen ohella, rakentaen mm. monet Kannaksen koulutaloista.

Perheen keskinäisiä suhteita kuvaa seuraavakin tapaus. Kun vanha patriarkallinen isäntä v. 1910 kuoli, oli hautajaisten jälkeen edessä pesänjako ja perintöriidat. Perheen 7 poikaa pistäytyivät kenellekään puhumatta kujan luhtiin. Siellä istuttiin olkikupojen päällä ja sovittiin asiat, joista ei edes omalle akalleen kukaan veljeksistä virkkanut. Sovitut osarahat aikanaan asianomaisille suoritettiin kenellekään syrjäiselle kertomatta, ei jäljestäpäin eikä takaapäin kuulunut mielipahaa tai kateutta.

Arkityö oli ankaraa ja tiukkaa, varsinkin kesällä oli kiirettä. Heinä lyötiin viikatteilla ja koottiin haravilla. Viikatteet taottiin teräviksi. Jo aamuvarhaisella kuului vasaran kalke, kun parikymmentäkin viikatetta oli teroitettava ja aamukasteella oli ehdittävä vielä lyömään heinää poikki. Niityt olivat luonnonniittyjä, nimet Konttisuo, Ruokasuo, Ämmäruokimus osoittivat, että ne olivat suosta perattuja. Myöhemmin samoilta niityiltä korjattiin ojitusmenetelmin miesmitta-kauraa.

Juhanlassa oli normaalioloissa 20 lehmää, 6 hevosta, mutta heinä ja vilja riittivät, olipa kolmivuotistakin viljaa aitoissa. Säästettiin pahojen päivien varalle. Naurista kasvatettiin runsaasti. Halmeilta koottiin syksyisin 70-100 säkkiä. Maanviljelys oli vanhastaan kaskeamista, sitä osoittivat paikannimet Yksinäisraae, Tattarraae, Uuspelto, Palantaho, Hongikonaho, Aitarikkoaho jne. Luetelluilla paikoilla kasvoi 1900-luvulla metsää, koivikkoa ja lepikkoa (vitsikkoa), mutta maanpohja ja kivirauniot osoittivat, että se oli aikoinaan ollut viljeltyä. Myöhemmin opittiin lannan käyttö, joten kaskeaminen jäi kaali- ja naurismaan osalle. Lanta ajettiin kesannolle juhannuksen aikaan, jolloin kylvettiin juhannusruis. Keväällä kylvettiin suvikasta, so. kevätruista, ja syksyllä syysruista. Juhannusruista viljeltiin siksi että syyspoikivat saivat orasta. AIV-rehua ei osattu valmistaa, vaan oras syötettiin tuoreena tai kuivattiin. Myöhemmin opittiin valmistamaan painorehua ja aikanaan AIV-rehuakin. Lehmät olivat enimmäkseen kevätpoikivia, joille saattoi talvella syöttää olkia. Keväällä kilpailtiin, kenen lehmät kauemmin olivat läävässä; se oli varallisuuden puntari.

Talvisin tehtiin käsitöitä. Käsityötaito oli kunnia-asia, ja jo nuoresta alkaen lapset siihen totutettiin, Vanhin Pyykön veljeksistä, Matti, oli puuseppä eli nikkari. Aina hienommasta kanteleesta alkaen rekiin ja rakennuksiin asti hänen kirveensä veisti taitavasti. Rakennushirret vestettiin leveällä piilulla, lankut sahattiin pitkällä, kahden miehen käsisahalla korkeilla telineillä. Niin rakennettiin suuretkin pytingit. Rekiä vietiin Pietariin ja muihinkin kaupunkeihin markkinoilla myytäväksi samoin kelkkoja, joita jo pikku pojatkin osasivat nikkaroida. Sukset olivat myös yhteen aikaan tärkeä tuote. Ylentelästä ne piti tilata.

Naiset taas puolestaan kehräsivät ja kutoivat. Villa, pellava ja karvat jalostuivat heidän käsissään. Kotivärjäys oli muodissa, myös luonnosta saaduilla väreillä. Niin syntyivät sarat ja sarssit, piikot ja puolvillaiset raanut ja peitot, vällyt ja hevosloimet, ohjakset ja karvalankamatot ihan itsestään, eikä siinä saanut kiuru laulaa kuontalolla so. talven aikana oli kaikki tehtävä ennen kuin muuttolinnut saapuivat.

Kotiseuturakkauteen kuului myös maahenki, so. rakkaus maalaiselämään, maalaiskotiin, maatyöhön. Vanhojen isäntien periaatteena että poika oli opetettava havutukille, muuten siitä ei mitään tule. Opiskelijat olivat herroja. Maataloudelliset koulut saivat sentään armon. Opinteille aikova sai taistella näitä periaatteita vastaan. Henkisiä harrastuksia ei silti laiminlyöty. Lukurenkaita perustettiin, laulukuoroihin ja torvisoittokuntiin osallistuttiin jne. Juhanlan 7 veljestä olivat viulunsoittajia järjestään, toiset jopa pelimanneja.

Häät, hautajaiset ja jokavuotiset kostreisut toivat virkistävää vaihtelua kylän elämään. Sukulaisia oli paljon ympäri pitäjää, sillä oli toteutunut sananparsi akka Ylentelästä ja tuvanhirret Korpkylän salolt. Ylentelässä olikin aina paljon tyttöjä. Eräälläkin Pyykön ukolla oli 7 tyttöä joista oli hoenta:

Mari Piri piikaa Liisa, Kaisa liikaa, Ieva ilman aikojaan, Vapost tuli vanhapiika, Hetist ei tult hevonhäntääkään.

Kerrottakoon lopuksi muutama kyläläisiä luonnehtiva kasku. Ukkolais-Paavo oli humalapäissään vähän häijy ja saattoi ajaa koko perheen pakkaseen, mutta yksin jäätyään tupaan katui kohta tekoaan ja aukaisten oven huusi surkealla äänellä: tupa pallaa, tupa pallaa! Siitä perhe tiesi että rauha oli maassa ja palasi takaisin tupaan.

Isä-Ylli kävi muiden muassa Pietarissa maaslitsaa ajamassa. Mutta kilpaa ajettaessa hänen pienestä hevosestaan ajettiin aina ohi. Tästä ei isä-Ylli suinkaan suuttunut, vaan tuumi rauhallisesti: Tulloohan niitä toisii. Tästä tuli puheenparreksi: tullooha niitä toisii, ko Isä-Yllin herroi.

Aatu Pyykkö oli varsinkin vanhana kärttyinen, eikä mikään oikein ollut hänen mielikseen. Aatun vaimo oli vaimojen parhaita makealla äänellään aina selittämään asiat parhain päin ja lievittämään kärttyisyyttä. Kun Aatu taas tapansa mukaan oli kaikesta kiukutellut, pyysi vaimo kaivolta vettä hakemaan avukseen. Kun ei muuta ollut syytä, sanoi ukko hampaittensa välistä: ja ko tuuloo, mie paan hamehein ettee, lepytteli vaimo levitellen ympärpoimuistaan tuulensuojaksi.

Kaivolaisella rakennettiin syvää kellaria, Vanha isäntä tarkasteli työtä ja pelkäsi poikansa puolesta varoitellen: sie Tuomas, jos käyt katolt puttoomaa, ni puttoo maall päi, älä puttoo syvvää kuoppaa.

Raudun historia: kirjasta

Raudun Pyyköt on nyt tutkittu ja tarkistettukin melkoisen tarkkaan ja sieltä löytyy 2 haaraa. Vanhempi haara oli asunut Raudussa 1600 alusta. Toinen haara muutti Raudun Orjansaareen, Kivennavan Ylentelästä 1820 luvulla.

Vanhemmasta haarasta löytyy mainintoja Raudun historia kirjasta (Raudun historia, Raudun historiatoimikunta 1965)

Kuninkaanselkä

s. 76 Vuonna 1728 oli Kuninkaanselällä kahdeksan taloa. Asuttuja taloja mm. Kalle Nikodemuksenpoika Pyykön ja Juhana Simonpoika Uutelaisen talot. Pyyköt asettuivat Kuninkaanselälle 1645. Yrjö Pyykkö oli heistä ensimmäinen.

Vuonna 1740: Talo nro 2: Olli Karvanen ja velipuoli Pietari 1750. Pietari Pyykkö 1760, Juhana Kuparinen 1780 ja 1818 tila oli autiona.

s. 77 Talo nro 8: Juhana Pyykkö 1750, hänen vaimonsa 1760, Kalle Pyykkö 1780 ja Matti Pyykkö edellisen veli, 1818.

s. 81 Sirkiänsaari

Sirkiänsaaressa oli 1613 kolme taloa. Lyhytaikaisia asukkaita olivat Sirkiäsaaressa Pyyköt (1617-51)

Kurkola s. 87

Kurkola mainitaan eri kylänä 1613-51. Siellä asui 1613-17 Niilo Montonen ja hänen jälkeensä Yrjö Pyykkö (1613-51). Pyykön yhtiötoverina oli Olli Maununpoika (1631), mutta ainakin vuodesta 1638 lähtien heillä oli kummallakin omat talonsa.

Vepsa s. 98

Pyyköt vuodesta 1638 vuosisadan loppuun – heitä oli vähän aikaisemmin asunut Sirkiänsaaressa ja Kurkolassa.

Korlee s. 109

Esko Pyykkö sai 1698 puolet Yrjö Ohaksen tilasta (gg 18/144). (Toisissa yhteyksissä nimi ilmoitettu Pyöttiöksi).

talo nro 2. Taavetti Miina ja Juhana Miina sekä Paavo Pyykkö 1818. Tila oli silloin jaettu kolmeen osaan.

Perintökirjojen saajat s. 155

Maanselän ja Vepsän lahjoitusmailla kesäkuun 21 päivänä 1882 jaetut perintökirjat.

Kuusenkanta

1 1 Juho Pietarinp. Pyykkö ja Samuli Pietarinp. Orava

Sumpula lahjoitusmaalla marraskuun 27 päivänä 1883 jaetut perintökirjat

Kuninkaan selkä

5 3/16 Helena Pyykkö ym.

Leinikylän lahjoitusmaalla lokakuun 13 päivänä 1886 jaetut perintökirjat

Orjansaari

4 2/5 Leski Maria Juhontr. Pyykkö ym. 8 10/23 Pietari Juhonp: Pyykkö ym. 8 4/23 Leski Aune Pyykkö ym.

Orjansaaren koulussa toimi opettajana Antti Pyykkö1923-39 s. 188

Maanomistusolot 1930 luvun lopulla

Kuusenkanta s. 306

nro 1 Anttola Mustanotko: Antti ja August Pyykkö, Jokela: Iida Pietarintr. Pyykkö, Tullijauhomylly: Juho Pyykön perilliset.

Leinikylä s. 307

nro 2 Kannikko Metsola: Juho Pyykkö, Harjula: Martti Pyykkö, Kauppala: Martti Pyykkö, Rinnepelto: Juho Pyykkö, Saejoenniitty: Matti ja August Pyykkö, Mattila: Matti ja August Taavetinp. Pyykkö.

nro 4 Luukkolanmäki Hakamaa: Martti Pyykkö, Vaapukkamaa: Juho Pyykkö, Vaapukkamaa 1: Martti Pyykkö.

nro 5 Kekomäki Kannikko: Martti ja Juho Pyykkö, Asemapalsta: Juho Pyykkö.

Orjansaari s. 319

nro 8 Huuhkanmäki Toivola: Iida Pietarint. Pyykkö, Nimetön: Juhana Pyykön perilliset, Anttila: Taavetti Antip. Pyykön perilliset sekä August ja Matti Pyykkö.

Vepsa

nro 2 Kalmoinmäki Pyykkö, Tuomas Tahvonp. Pyykkö, Peltola: Tahvo Pyykkö.

Poimintoja Ester Kähösen kirjoista: Vanha Äyräpää ja Vanha Äyräpää II

Koskien sukunimen Pyykkö esiintymistä kyseisissä kirjoissa.

s. 87. Vuoden 1554 kymmenysluettelossa mainitaan Pyykkö (ilman kylää), alue: Muolaajärven ympärillä ja tienvarsikylistä, Kangaspellosta Pienpurolle asti.

s. 100. Äyräpääläiset suuntasivat kulkunsa Saimaan lounaisrannikolle ja asuttivat ne. Nimenomaan Ristiinan, Anttolan, Mikkelin ja Juvan seutujen henkilö ja paikannimistö viittaa selvästi Äyräpäälääiseen alkuperään. Sieltä tapaamme mm. seuraavat Muolaan vanhimmassa verokirjassa vuonna 1540 esiintyvät nimet: mukana Pyykkönen.

s. 103. Äyräpääläisten tavoitteena on ollut ennen kaikkea Pohjois-Pohjanmaan jokien lohiapajat. Luukko on Pohjois-Pohjanmaan historiassaan määritellyt karjalaisten nautinta-alueeksi Kemi-, Simo-, Ii-, Kiiminki-, Oulu-, Siika- ja Pyhäjoen seudut. 1500 luvun kulkureitti Saimaalta vesitse SuurSavoon ja Juvalle, sieltä maitse Joroisiin, mistä taas edelleen Tavisalmelle eli nykyisen Kuopion tienoille. Sieltä edelleen Oulun taipaleelle järviä ja jokia myöten sekä osittain maitse, jolloin veneet oli vedettävä kannasten yli. Utajärvellä sukunimistä esim. Koistinen s 104.

s. 130. Äyräpään kihlakunnassa oli neljännes- ja nautakuntajako vuonna 1559

Muolaassa

Nimismiehen neljänneskunta
Simo Norkon nautakunta (tektimies=keskiaikainen veronkantaja)
Keskikylä, mukana Pyykkölä

s. 132. Kivennavalla

Pekka Pekkisen neljänneskunta
Simo Pyykön (Pijckon) nautakunta
Ahjärvi, Vuotjärvi, Riihisyrjä, Kukonmäki

s. 223. Maanomistus, pinta-ala mittana käytössä pohjoisruotsalainen mål (mitta). Pellossa mål oli 8 tankoa jolloin tanko oli 6 kyynärän mittainen pit. ja lev. Mål oli siis 48 kyynärää kumpaankin suuntaan eli kaikkiaan 2.304 neliökyynärää, mikä on kuudesosa tynnyrin alasta. Tähän peltoon voitiin kylvää puoli pamia (1/4 tynnyriä). Niittyjen kohdalla mål tarkoitti aluetta, josta korjattiin 1 kesäkuorma heiniä. Yksi tynnyrin ala = n. 0.494h, yksi kappa = n. 1.54 aaria.

s. 225. Muolaajärven etelärannalla pinta-ala oli Pyykkölän osalta taloa kohti 50.5 mål:ia (vuonna 1559), suurtalollisiin kuului myös Pekka Pyykkönen joka Keskikylässä omisti ½ veronmaan ja peltoa 68 mål:ia.

s. 331. Tuomas Tepposen joukoissa jotka saivat verovapauden kunnostautumisestaan sodassa, mainitaan Kauppi Pyykkönen v 1594.

s.382. Muolaassa pitkäaikaisempien lautamiesten joukossa Yrjö Pyykkö (1662-1695)

s. 444. Heikki Pyykkö Jaarilasta omisti niityn Pihlaisissa. va kihlakunnan syyskäräjät 1674, jj 19:51-52 ja kihlakunnan syyskäräjät v. 1678 jj 21:249-250.

s. 642 Kun Muolaan rovasti toisena Helluntai päivänä vuonna 1690 aikoi ryhtyä ripittämään ehtoollisvieraita, seisoi alttarin edessä muiden mukana riidanhalustaan ja mustasukkaisuudestaan tunnettu Yrjö Matinp. Pyykön vaimo Valpuri, Sormulasta. Kirkkoherran kysymykseen missä hänen miehensä oli , kun ei tätä näkynyt ripitettävien joukossa vastasi Valpuri: ”miehellä ei ole aikaa tulla, hänellä on muita vaimoja”. Kirkkoherra kielsi Valpuria osallistumasta ehtoolliseen ennen kuin mieskin on mukana. Silloin julisti Valpuri kuuluvalla äänellä: ”kristityt eivät pääse ripille enää, vaan paha itse” ja piti niin kovaa ääntä, että kirkkoherra käski viedä hänet jalkapuuhun. Kun suntio Matti Paavonpoika lähestyi Valpuria toteuttaakseen kirkkoherran käskyn, tempasi hurjistunut Valpuri veitsen käteensä ja haavoitti sillä hiukan Mattia. Tämä ei saanut Valpuria ulos. Nyt tuli vuorostaan piiskuri Juho Mikonpoika, mutta Valpuri alkoi juosta penkkien yli, jolloin hänet saatiin kiinni ja vietiin jalkapuuhun, missä hän koko ajan istui veitsi kädessä. Kun asia oli esillä, käräjätuvassa, olivat naapurit sitä mieltä, ettei Valpuri ollut aivan täysimittainen ymmärrykseltään. Vaikkei heistä kukaan osannut selittää miten se ilmeni. Oikeus määräsi hänelle kuolemantuomion, välittämättä sen enempää hänen mielentilansa tutkimisesta. Se oli alistettava hovioikeuden lopullisesti ratkaistavaksi eikä ole tiedossa miten se asiaan suhtautui. Va kihlakunnan kesäkäräjät v 1690 jj 27:327-330.

s.622. Vuosien 1602-1605, 1607-1611, 1614-1617, siis 13 vuoden aikana mainitaan Äyräpään knaappi ja ratsumiesluetteloissa seuraavat sukunimet: mm. Pyykkö palvelusvuosia 4.

s. 687. Ratsutilat, Muolaassa vuoden 1706 maakirjan mukaan ainakin seuraavat jo vuonna 1593 nimet: ”muutamia sukunimiä K”. Kivennavan puolelta asia on vaikeammin todettavissa, koskei sieltä enempää kuin Uudeltakirkoltakaan vuonna 1593 ole mainittu ratsumiesten kotikyliä. Kuitenkin ovat tällaisia vanhoja ratsutiloja Ahjärvellä Yrjö Lempiäisen ja Jaakko Pyykön talot.

s. 691. Äyräpään komppania: Funchin ratsuväkikomppanian virkatalot seuraavasti

kylä manttaali vero, taalaria

1. korpraali Pällilä 1/3 14:2:15 1/5 Yrjö Pyykkö roos, e.m.t, ss 404-405

Kyliä asuttaneet suvut, mainittu Pyyköt:

Ahjärvi

1577 Tuomas Pyykkö, Kauppi Pyykkö 1605 Tuomas Pyykkö, Tuomas Pyykkö, Kauppi Pyykkö 1635 Yrjö Pyykkö(nen), Tuomas Pyki (Pyykkö)

s. 729. Suurperheet: Juhana Pärttylinpoika Pyykön talossa oli 36 henkinen perhe, viime vuosisadan lopulla.
Vanha Äyräpää II

s. 62 Pällilän hovi käsitti 1/6 manttaalia, se oli kokoveron tila, jolla asui alkuaikoina Juho Pyykkö ja loinen Jaakko Himanen (ennen vuotta 1760? K)

s. 143. Sukunimistä, Kuva: Herastuomari Pekka Pyykkö Kivennavalta, missä suku tunnetaan 1500 luvulta lähtien. Pyhäjärven, Raudun ja Sakkolan pitäjistä tapaamme v 1640 suuren joukon sukunimiä jotka ovat tuttuja myös Äyräpään kihlakunnasta mukaan lukien Pyykkö.

s. 147. Monen suvun keskuudessa on säilynyt muisto muinaisista pakomatkoista niin voimakkaana että myöhemmin on luultu suvun olevan lähtöisin sieltä missä aikoinaan elettiin ehkä vuosikausia sotapakolaisina. Salenius kertoo pitäjänkertomuksessaan Pyykköjen tulleen Pohjanmaalta (sukutarinan mukaan) Oulujärven tienoilta. Siitä on muka miesten komeuskin selitettävissä. Kuitenkin totesimme että Oulujärven ja Pohjanmaan seudut ovat saaneet asutusta Äyräpään kihlakunnasta, sinne muinoin tehtyjen eräretkien välityksellä. Sitä paitsi tämä suku on kihlakunnassa jo vanhimpien verokirjojen mukaan niin levinnyt että sen on täytynyt asua siellä kauan. Jo vuonna 1559 on Simo Pyykkö Kivennavalta hallinnollisessa luottamustehtävässä esimiehenä Ahjärven – Riihisyrjän – Vuotjärven tienoilla.